Olen niin myyty. Katsoin vahingossa pätkän ohjelmaa Vaimoni on prinsessa, jossa Royal Family of Van Dien kutsui kotiinsa erään pianistin vierailulle. Heillä ei ollut pianoa valmiina, joten Yamahan kundit kävivät tipauttamassa flyygelin lainaan siksi illaksi. Siinä sitten perheen pieni taapero pimputtelee pienillä (varmasti) puhtailla sormilla ennen kuin illan pääesiintyjä saapuu paikalle. (Vaikka nyt jäinkin tähän kateussävytteiseen kerrontaan kiinni, niin se ei ollut pääasia... :P)
Pianisti saapuu paikalle ja soittaa kuin enkeli.. tai paholainen, take your pick. Uusin suuri rakkauteni onkin nimeltään William Joseph. Taitoihin kuuluu mm. pianon soittaminen ylösalaisin. (Ei hassumpaa.) Jään siis odottamaan kieli pitkällä sitä hetkeä kun miehen levyn saa hankittua Suomen (tai Ruotsin, sekin käy) kamaralta. Luottokorttia ei ole, joten tilaaminen Amazonista ei käy päinsä. Ei sillä, sivusto tällä hetkellä ilmoittaa, että "Only 3 left in stock--order soon (more on the way)". Odotusaikana istun ehkä koneellani vielä tavallista enemmän kuulokkeet päässä, sillä Josephin nettisivu soittaa näitä ihania kappaleita. Huooooh!
2007-04-22
2007-04-21
Tänään. Tänään kävin laulamassa. Kuoroharrastukseni täytti lauantaipäiväni aika mukavasti, sillä tunnit kymmenestä viiteen hujahtivat laulellen. Ilokseni voin huomata huiman kehityksen tapahtuneen äänessäni ja tekniikassani. Alkusyksyn 3 - 4 tunnin lauluharjoitukset sattuivat kurkkuun vielä seuraavanakin päivänä eikä ollut toivoakaan, että ylä-g:n kohdalta pihahtaisi mitään ulos. Nyt jatkoin vielä kotona tunnin verran kuoromateriaalia hioen sekä Christina Aguileran biisejä luritellen, kun en yksinkertaisesti malttanut lopettaa. Ja toisinaan se g:kin sieltä ilmoittelee itsestään.
Tämä johtaa ajattelemaan, kuinka hienoa olisi omistaa piano. Ei tarvitsisi aina pelkkää ääntään rassata; voisi joskus pistää sormet töihin. Aloin tapailla koskettimia ehkä 4-vuotiaana. (Ehkä jo pienempänä. Omistan herttaisen kuvan siitä, kun istun isäni sylissä soittamassa. Muuten en olisi yltänyt soittamaan.) 6-vuotiaana aloin käydä pianokoulussa ja sitä jatkui 12-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen jatkoin harrastusta itsekseni 18-vuotiaaksi miltei päivittäin, joten muutto kotoa pianottomaan talouteen saattoi horjuttaa silloista psyykeäni. Kaikkeen tottuu. Nykyään kotona vieraillessa käytän joka päivä vähintään tunnin, enintään 5 tuntia soittamiseen. Äitini on melkein alkanut osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä, mutta tyynnytelläkseni tilannetta halaan myös häntä enkä vain pianoa.
Hmh, asiasta puhuminen kasvattaa pianoikävääni eksponentiaalisesti (olen humanisti, en ymmärrä juuri käyttämääni matemaattista termiä, mutta se kuulosti hienolta). Pitää siirtyä miettimään muita juttuja tai mielialani vaipuu murjotuksen puolelle.
Voisin miettiä vaikka................ vaikka sitä että on itse sisällä kun ulkona sataa. Se on aina niin mukavaa. : )
Tämä johtaa ajattelemaan, kuinka hienoa olisi omistaa piano. Ei tarvitsisi aina pelkkää ääntään rassata; voisi joskus pistää sormet töihin. Aloin tapailla koskettimia ehkä 4-vuotiaana. (Ehkä jo pienempänä. Omistan herttaisen kuvan siitä, kun istun isäni sylissä soittamassa. Muuten en olisi yltänyt soittamaan.) 6-vuotiaana aloin käydä pianokoulussa ja sitä jatkui 12-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen jatkoin harrastusta itsekseni 18-vuotiaaksi miltei päivittäin, joten muutto kotoa pianottomaan talouteen saattoi horjuttaa silloista psyykeäni. Kaikkeen tottuu. Nykyään kotona vieraillessa käytän joka päivä vähintään tunnin, enintään 5 tuntia soittamiseen. Äitini on melkein alkanut osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä, mutta tyynnytelläkseni tilannetta halaan myös häntä enkä vain pianoa.
Hmh, asiasta puhuminen kasvattaa pianoikävääni eksponentiaalisesti (olen humanisti, en ymmärrä juuri käyttämääni matemaattista termiä, mutta se kuulosti hienolta). Pitää siirtyä miettimään muita juttuja tai mielialani vaipuu murjotuksen puolelle.
Voisin miettiä vaikka................ vaikka sitä että on itse sisällä kun ulkona sataa. Se on aina niin mukavaa. : )
2007-04-18
Kun massa edellä niin minä perässä
(Irc-galleriasta löytyy paljon tuttuja, laitoin siis kuvani sinne. Paljolla tutuilla näkyy myös olevan blogeja, joten...)
Heittäydyin näemmä kovin spontaaniksi, kun päätin tässä blogia lähteä väsäilemään. Kertoo ikävää kieltään niin heittäytymisen taidostani kuin spontaanisuudestanikin. Tai sitten vain osoittaa, että useamman tunnin lukuputken jälkeen yhdeltä yöllä heittäydyn helposti höllahuuliseksi ja tunnustan julkisesti, kuinka tylsä elämäni on.
Kirjailin juuri kasaan elämäni pisimmän extended outlinen, melkein varsinaisen esseen pituisen. Kirjoitusprosessi oli kovin kivuton, mikä on yleensä suoraan verrannollista arvosanan kivullisuuteen, jopa tuskallisuuteen. En kuitenkaan vielä aio hukkua inhorealismiini, vaan annan tulevaisuudelle mahdollisuuden osoittaa, että hikoilu ja kyyneleet riittävät hyvään arvosanaan, eikä verta tarvitse vuodattaa.
Jätetäänpä tältä erää tähän, sillä yö on pitkällä ja aamulla odottaa niin sanakoe kuin tenttikin ja lisäksi 300 sivua French Lieutenant's Womania on valmiina ahdistamaan minut nurkaan myöhemmin päivällä. Illalla pääsen pariksi tunniksi laulamaan kuoroharrastukseni parissa, jonka jälkeen saan vielä hikoilla taistelupuku päällä (epämiellyttävä liikuntaharrastuspuku siinä mielessä, että pelkästään se päällä seisominen aiheuttaa epämiellyttävän lämpimän tunteen, mutta ei siitä sen enempää).
Nighty night.
Heittäydyin näemmä kovin spontaaniksi, kun päätin tässä blogia lähteä väsäilemään. Kertoo ikävää kieltään niin heittäytymisen taidostani kuin spontaanisuudestanikin. Tai sitten vain osoittaa, että useamman tunnin lukuputken jälkeen yhdeltä yöllä heittäydyn helposti höllahuuliseksi ja tunnustan julkisesti, kuinka tylsä elämäni on.
Kirjailin juuri kasaan elämäni pisimmän extended outlinen, melkein varsinaisen esseen pituisen. Kirjoitusprosessi oli kovin kivuton, mikä on yleensä suoraan verrannollista arvosanan kivullisuuteen, jopa tuskallisuuteen. En kuitenkaan vielä aio hukkua inhorealismiini, vaan annan tulevaisuudelle mahdollisuuden osoittaa, että hikoilu ja kyyneleet riittävät hyvään arvosanaan, eikä verta tarvitse vuodattaa.
Jätetäänpä tältä erää tähän, sillä yö on pitkällä ja aamulla odottaa niin sanakoe kuin tenttikin ja lisäksi 300 sivua French Lieutenant's Womania on valmiina ahdistamaan minut nurkaan myöhemmin päivällä. Illalla pääsen pariksi tunniksi laulamaan kuoroharrastukseni parissa, jonka jälkeen saan vielä hikoilla taistelupuku päällä (epämiellyttävä liikuntaharrastuspuku siinä mielessä, että pelkästään se päällä seisominen aiheuttaa epämiellyttävän lämpimän tunteen, mutta ei siitä sen enempää).
Nighty night.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
