Hajanaisia ajatuksia

On aina oikein rohkaisevaa ja itsetuntoa kohottavaa, kun kaupan täti tuijottaa erityisen pitkään. Tiedän että menin ilman meikkiä ja otsassa on näppylä, mutta pientä rajaa, kiitos.

On kiva, että koulu alkaa, mutta tällä menolla mä kärsin kouluahdistuksesta ennen ensimmäisenkään kurssin alkua. Olen nyt kolmisen viikkoa ollut jatkuvan ahdistuksen vallassa kesäkurssieni esseiden takia. Miksi ne eivät valmistu? Tällä määrällä ahdistusta pystyy yleensä tuottamaan useita esseitä. Toistaiseksi kuitenkin vaatimusten täyttyminen on noin yhdeksän sivun päässä.

Esseitä lukuunottamatta olen tuntenut itseni hyödyttömyyden perikuvaksi koko kesän. Se tarkoittaa siis montaa kuukautta itseinhoa. Tätä kompensoimaan olen päättänyt opiskella ensi lukuvuoden aikana englantia, ruotsia, ranskaa ja pedagogisia opintoja. Toisin sanoen meinaan tehdä itsemurhan akateemisin menetelmin. Syksyn ajalle olen kaavaillut 25 - 40 tuntia aktiivista läsnäoloa per viikko. Onneksi 40 tuntia ei tarvitse tehdä kuin yhtenä viikkona, tosin 25 tunnin viikotkin jäävät perin harvinaisiksi. Todennäköisesti totean kahden viikon jälkeen, että ranskan opiskelu saa osaltani jäädä, mutta koitetaan nyt kuitenkin.

Epäonnekseni kaapeliverkkoon kuuluminen tarkoittaa tv-lähetyksiä helmikuuhun asti. Olin jo laskenut, että heitän televisiolla vesilintua ja keskityn tekemään jotain hyödyllistä, mutta toistaiseksi siis televisio säilyy harrastusmuotona. Kuoroharrastusta aion myöskin jatkaa kun se on niin kivaa. Taekwondo oli kanssa niin kivaa, mutta se vaatii hieman realistista ajattelua. Liikkuva ihminen ei tervettä päivää näe, vai miten se nyt menikään... Ja se vain on mulle aika rankkaa treeniä, jossa on paikat vaarassa. Nimim. Vatsalihakseni revähti ja se ei ollut kivaa. Mutta enpä mä kyllä mihinkään venyttelykurssillekaan suostuisi menemään; kauheata lässyttämistä on sellainen (tyylillinen sanajärjestysvirhe, tiedetään!, mutta puolipisteen jälkeen tarvitaan lause, eli predikaatti pitää olla, tai jotain, öhh).

Kahvin paikka.