2008-12-29

8 päivää jäljellä ja muutama yökkönen vatsassa

Nyt alkaa vihdoin jänskättää. Tosin edelleen sen verran vähän, että varmasti Jenkeissä sitten ihmettelen, että miksi tämä tai tämä puuttuu. Taannoin näin unta, että orientaatiopäivänä totesin passin unohtuneen kotiin. Muistan lupailleeni, että äitini lähettää sen perässä, mutta tajunneeni sitten, että enhän tiedä edes osoitettani siellä.
Osoite siellä on tosiaan edelleen mysteeri. Kai se selviää sitten viimeistään, kun jossain pedissä jo makoan.

Kävin vaihtamassa itselleni dollareita. Äitini oli käynyt samalla summalla ennen joulua ja nyt mä sain jo 10 dollaria enemmän. Niiku oho. En ikinä uskonut, että äitini luottamus pärjäämiseeni on näin huipputasoa. Siis se vaikutti ihan varmalta siitä, että mä hävitän suuren summan dollareita tässä joulun aikana. Myönnän ehkä joskus 12-vuotiaana kadottaneeni 20 mk, mutta lienen oppinut sen jälkeen jotain rahasta.

Huomenna lähden takaisin Joensuuhun siivoamaan kämppää. Jippii. Lempipuuhaani :P Jännästi iso väsy tuli tätä ajatellessa. Pitää varmaan alkaa liikkumaan väsymyksen häätämistarkoituksessa. Kinkkua olen sulatellut jumppavideoiden kanssa niin, että liikkuminen on ollut kaukana sulokkaasta jo useamman päivän. En ole koskaan suosinut pikkuhiljaista treenaamisen aloittamista. Avantoonkin hypätään pää edeltä...