Suurten uutisten laskeuma

Eli se kun sitten se ydinvoimala on räjähtänyt niin se laskeuma jää. Vai eiks se niin menny? Jos ei, niin oikaskaa, niin saadaan taas hyvä blondihetki, josta voi kertoa myöhemmin.

Tähän väliin lisää blondihetkiä:
Mulla on kuntosalilla käydessä semmoset lappuset, joista voin katsoa, että mikä liike ja laite ja kuinka monta painoa seuraavaksi. Esim. "Hauiskäännöt käsipainoilla seisten"... Niin... mitenköhän mun nyt pitää seisoa niillä käsipainoilla? I'z not even kidding. Mut kyllä se lamppu siitä sytty ihan hetikohta.

Juteltiin humpan kahvilassa mun mustakeltaisesta kaulaliinasta. Tyyppi: "Kas, Saipan värit? Sitäkö sie kannatat?" (tjsp) Mie: "No en mä oikeestaan oo lätkästä kiinnostunut, mut jos mun joku maajoukkue pitäs valita, niin Saipa se olis." En tietenkään tajunnut taas vähään aikaan miksi porukka repesi, mutta se kai liittyy jotenkin siihen, että mun päätelmä 'Saipa pelaa Suomessa, Suomi on maa, Saipa on joukkue -> maajoukkue' meni pieleen.

Edelliseen hieman liittyen: jos ihminen voi tyhmetä vanhetessaan, niin se on ehkä päässyt tapauksessani tapahtumaan. Blondihetket kunniaan. Vaihtoehtoisesti olen nykyään niin itsevarma (lol), että voin vain nauraa tyhmyydelleni vapaasti, siinä missä ennen tuommoinen piti pikaisesti lakaista maton alle.
Olen nykyään tyhmempi kuin ennen myös sen takia, etten osaa puhua mistään muusta kuin meikeistä. Opettelin juuri asiakkuus ja sidosryhmäsuhteiden tenttimateriaalia havainnoillistamalla luentodioja itselleni meikkiesimerkkien kautta. Uskollisuusohjelmat: no se on sitä kun mulla on Kicksin klubikortti. Ohjelman heikkoutena voi olla, että asiakkaalle ei välttämättä tarjota mitään, millä olisi hänelle arvoa; se on sitä, kun siinä Kicksin lehdessä on Diorin meikkivoide tarjouksessa, kun en mä kuitenkaan pysty mitään Dioria ostamaan.

Nyt siis kuitenkin siihen alussa mainittuun laskeumaan. Se on tää vauvalaskeuma edelleen. Kovasti olen miettinyt elämääni PMSsäni kourissa kieriessäni.
Kun mikään ei kiinnosta. Tässä on jo parisen vuotta mennyt ilman minkäänmoista opiskelumotivaatiota, mutta nyt alkaa terva jo juuttua kurkkuun juodessa. Mulle on tullut erittäin selväksi, että englannin kielen opinnoista maisteritasoisesti ei ole miulle mitään hyötyä loppuelämäni aikana. En kuitenkaan aio enää vaihtaa pääainetta vaan teen tutkintoni loppuun mahdollisimman pian ja vähällä vaivalla. Jää sitten edes joku paperi vastineeksi niistä rahoista, joita Suomen valtio sekä vanhempani ovat minuun syytäneet jo viisi vuotta.
Mulla on oikeasti ihan hirveän huono omatunto sen vuoksi, että tässä on nyt mennyt paljon rahaa hukkaan. Rahan lisäksi hukkaan on mennyt monta vuotta elämää. Kumpaakaan ei saa enää takaisin.
Epäonnistujafiilikset lisääntyy, kun mietin vielä, että voisivatpa vanhempani olla ylpeitä minusta. En vaan oikein näe, miksi olisivat. Toistaiseksi voivat vielä kertoa naapurille, että "siel se meijän tyttö on vieläkii, yliopistoa käy". Parin vuoden kuluttua voidaan sitten kääntää puheenaiheet sievästi muihin juttuihin, ettei tarvitse sanoa "tuota kyllä, kyllähän se maisteri on, mutta Ostolan kassalla nykyään - mut onha se kiva ku se asuu taas kotona, ku miul oli sitä nii ikävä ku se oli siellä Joensuussa".
huhhuh
Ehkä mä vähän liiottelin. En mä varmaan takas Savikselle kuitenkaan päädy...

Nämä iloiset tulevaisuudennäkymät saa mut haluamaan pistää koko elämäni uusiksi. Out with the old, in with the new. Menisin töihin. Muuttaisin pois Joensuusta. Elämässäni olisi muutakin sisältöä kuin se minkä nettijohdon välityksellä saa. Välillä tuntuu, että elän ja hengitän nykyään vain puoliksi. Ilmeisesti kuitenkin jokainen mennyt päivä on hengitetty kokonaan, sillä otsassani on ryppy. Oon 24 ja siinä on ryppy. Vanheneminen ei ois ees varmaan paha asia, jos tuntuis et on tehnyt joskus jotain. Nyt pelkään, että vuodet loppuu kesken ennen kuin ehdin nauttia mistään.

Jos alan siis yhtäkkiä käyttäytyä kuin jokainen päivä olisi viimeiseni, niin tiedätte miksi.

Pelkoahdistushiki ja hyperventilaatio

Olisikohan seuraava tekstinpätkä viikon vai kaksi jo vanha. Se odotteli tuolla muokkailua ja sitä että kaikki vauvat on varmasti ulkona pussista. (Sentään käänsin tuon englanninkielisyyden enkä vain kirjoittanut sitä englanniksi, mutta "huoh" nyt silti.)

Onnistuin vahingossa kääntämään vuorokausirytmini viime viikon aikana päälaelleen. Menin nukkumaan joskus aamuneljän ja seitsemän välillä ja heräsin kolmeltä päivällä. Payback is a bitch as they say. Maanantai aamujani ihastuttaa klo 8 ruotsin kurssi. Yritin käydä nukkumaan (jo) yhdeltä yöllä, mutta kääntelin ja vääntelin ja kävin vessassa ja kääntelin ja vääntelin ja join vettä ja kääntelin ja vääntelin ja kävin vessassa. Viimeisen kerran katsoin kelloa puoli viisi; näin ollen raahustin ruotsin tunnille sinne sopivassa tokkurassa (kurssi on vähän vähemmän kivulias jos on puoliunessa tunnin aikana) 2,5 tunnin yöunien jälkeen.

Jos minimalistiset yöunet eivät saaneet päätä pehmoiseksi, niin satuin vielä aamulla katsomaan vastauksen viestiin, jossa olin kysellyt vanhalta tutulta kuulumisia. Niin hyvin kuulosti menevän, että oikeasti hymyilin pöhkösti lukiessani, mutta sitten meinasin tipahtaa penkiltä, kun luin vauvauutisista. Ei sillä, että tunne olisi uusi, sillä samoja olin saanut kuulla toiselta ystävältä vain viikkoa tai paria aiemmin. Tämä jälkimmäinen ystävä on kahdesta maailman parhaasta ystävästäni toinen, ja sen kanssa väännettiin nuorena briljantit hiekkakakut ja muutkin hiekkaruuat. Yhdessä kasvamisen vuoksi kaiketi on sitten sitäkin hurjempaa kuulla ne vauvauutiset. Onneksi olin valmiiks pitkällään kun se soitti, muuten oisin taatusti tipahtanut tuolilta. Ystäväni on nyt peruuttamattomasti ylittänyt teini-iän, kun siitä tulee äiti. Minä... onnellisesti vielä kypsymätön ja lapsellinen.

Nyt muuten sit odottelen sitä (ei kahta ilman) kolmatta. :)

Molempien "tiedonantojen" jälkeen olen viettänyt päivän "maailma on muuttunut" tunnelmissa. Luonnollisesti olen nyt mietiskellyt, miksi nää vauvauutiset on vaikuttaneet muhun niin vahvasti. Ystäviäni on kuitenkin menossa naimisiinkin, mutta maailmani ei ole sen vuoksi pyörähtänyt ylimääräistä kierrosta sekoittaeni päätäni. Ei sillä, olin ihan pöhkön onnellinen myös yhden ystäväni (se toinen paras ystäväni maailmassa) naimakauppojen julistamisen johdosta. :) Taisin soittaa kaikille tuntemilleni ihmisille, vaikka he eivät olisi edes tunteneet morsiusparia lol.

Niin miksi?
- Vauvat on ikuisia. Niistä ei voi ottaa avioeroa. Enkä nyt ollenkaan sano, että en uskoisi ystäväni avioliiton kestävän ikuisesti, mutta totuus on, että sellaisen voi lopettaa papereita kirjoittamalla. Jos pystyy lopettamaan vauvan, niin jotain on mennyt kovasti väärin.
- Vauva on uusi ihminen. Siitä tulee oma henkilönsä ja oma persoonansa, jollaista ei vielä ole tässä maailmassa.
- Vauva on vastuuden huipentuma ja ei auta kuin sitoutua sen vastuun hoitamiseen 18 vuodeksi. Voihan tämän homman huonosti ja vastuuttomastikin hoitaa, mutta se ei nyt liity asiaan.

Ja sitten myös siksi, että kaikenlainen sitoutuminen ja vapauden rajoittaminen on minulle kauhistus. Enhän ole vielä edes ehtinyt elämään. (Se, että elämä loppuu, kun saa lapsen on vain henkilökohtainen mielipide. U people know I hate kids.) Mitä jos minun maailmassani yhtäkkiä olisi jotain jota ei voi paeta ja jonka osalta ei voi muuttaa suunnitelmia mielen mukaan? Pelkoahdistushiki ja hyperventilaatio.

Kun on kasvettu yhdessä ja ollaan samanikäisiä, niin miellän itseni helposti näiden ihmisten sijalle, mutta totuus on, että meidän elämät ja unelmat on aivan eri paikoissa ja eri vaiheissa ja.. no yleensäki eri juttuja.

Vauvakauhuni yli onneksi menee myötäinnostukseni ja iloni ystävieni puolesta.

Itse voisin ehkä olla valmis ottamaan kissan. :)