Tällä hetkellä vipellän Lappeenrannan maastossa. Tätä kaupunkia tulee usein kovasti ikävä. Varmasti tulee Jojeakin, kun sieltä poistun pidemmäksi aikaa kuin väliaikaisesti :) Lappeenrannan keskustassa on jotain, mikä ikään kuin ottaa kämmenelleen ja pussaa, kun taas tuntuu, että Joensuun keskusta ennemmin roikottaa niskanahasta. Älkää kysykö mistä tää mielikuva tuli; oon itsekin ymmälläni. Jojesta puuttuu mm. Dinsko, eli laaja valikoima muodikkaita kenkiä hintaan, jonka maksamista voi harkita. Lisäksi tämän kaupungin Kicks myy BeYu-merkkiä (poistui Jojesta jokin aika sitten), joten mulla on nyt vihdoin kunnolla nude huultenrajauskynä, mitä oon etsinyt jo useamman kuukauden.
Osa nostalgisista kaipausfiiliksistäni tulee tosin lähinnä siitä, että kuvittelen, että Lappeenrannassa asiani voisivat olla paremmin. Ei ne ehkä olis, mutta henkinen minäni etsii pakopaikkaa. Samasta syystä ikävöin USA:n vaihtoaikaakin kovasti. Siellä oli silloin parempi olla kuin täällä nyt.
Vanhusten luona oli kiva viihtyä melkein viikko, mutta pari viime päivää menivät niin, että mitään ei tapahtunut. Luin kaksi Sandra Brownin kirjaa ja Weinerinin loppuun sekä yhden Harlekiinin. Onhan siellä piano tietty.
Useat tietää, että mun ja mun aamukahvin väliin ei kannata tulla, jos arvostaa tervettä ruumistaan. Tämä on oikeastaan liioittelua. Sen sijaan pianon ja mun välissä on oikeasti huono paikka. Aina ekana iltana kotikotiin mennessäni piano on ensimmäisenä halauslistalla ja viihdyn sen kanssa useamman tunnin. Vanhemmat katselevat suosiolla telkkariohjelmansa toisessa huoneessa. Jos jostain syystä soittaminen estyy, käyttäydyn kuin kiukutteleva pieni lapsi. Kaikki on huonosti ja mikään ei kelpaa. "Voit soittaa tunnin päästä, kun Kotikatu loppuu." *mutru, tuhahdus, äkäistä askellusta ja ovi pamahtaa kiinni*
Tulen erityisen äkäiseksi siitä, jos joudun tuntemaan syyllisyyttä soittamisestani. Tämä on ongelma silloin, jos talossa on pitkästynyt poikaystävä. Syyllisyydestäni huolimatta pahinta, mitä poikaystävä voi tehdä on ehdottaa, että voisinko mä pitää seuraa sille. Jos en saa rauhassa soittaa pianoani niin paljon kuin haluan olen turkasen huonolla tuulella.
On ehkä pianon syytä sekin, että mulla on huonot suhteet veljeni lapsiin. En ollenkaan suhtaudu hyvin siihen, että pitää odotella soittamatta silloin kun ne ottaa päiväunia tai katsoo videoita. Lisäksi väittäisin, että he saavat multa eniten huomiota, jos lähestyvät koskettimia tahmaisin sormin. Silloin mun äidinvaistot herää. Suojelen pianoani kuin leijonaemo pentujaan.
En mä oikeesti oo näin kamala ihminen, mutta tämä johtuu siitä, että pääsen soittamaan vain silloin tällöin kotona käydessäni. Jos joku haluaa lahjoittaa mulle sähköpianon maailmanrauhan parantamiseksi, niin en kieltäydy.
Vielä niistä lapsista. Oon ehkä ennenkin maininnut blogissanikin, että en ole varsinaisesti lapsirakas tyyppi. Ystäväni taisivat vitsailla jo meidän lukiossa ollessa, että käyttäisivät mua uhkauksena lapsilleen: "jos et nyt ole kunnolla, niin vien sut Annelle hoitoon". Adoptoinnista keskustellessamme kysyin ihan tosissani, että voisinkohan mä adoptoida sit jonku 14- - 15-vuotiaan.
Tiedän, että äitini katselee vierestä ja ihmettelee, miten ketään voi olla kiinnostamatta noin aktiivisesti. Esimerkiksi nyt oli veljentyttö yökylässä parikin yötä ja mä enimmäkseen yritin olla kävelemättä epähuomiossa sen yli. Vastaan sille, jos se jotain kysyy (mikä toi on,miks,kuka sä oot,miks,mitä sä täällä teet,miks,miks,miks...?)
Valitettavasti en aina muista olla vitsailematta. "Mitä sä syöt?" "Kiveä." "Mummi se syö kiveä." Jolloin säikähdän, että on paljon mahdollista, että tyttöraasu menee ja kokeilee itse perässä, miten kivi soveltuu syötäväksi.
Vielä loppuun vois puhua taas kakasta, vaik jääkin sit lukijalle paska mieli. Tänä aamuna heräilin, kun talossa kailotettiin kovaan ääneen, minkä laatusta ja kuinka iso kakka tuli. Tätä piti ihmetellä mummi- sekä vaarivoimin. Itse pakenin tilannetta tyynyn alle, kun en kestänyt ajatella sitä ihmettelyä enää pidempään. Ällöö.
(Tarkennukseksi: kyseessä oli sentään lapsen kakka, etteivät mummi tai vaari toistensa kakkoja ihmetelleet. Ällömpää hei, hyi.)
2010-05-26
2010-05-23
Mualla - päivät 3 ja 4, sekä yö niiden välillä
Tänään on päivä neljä, ja ilmeisesti tänään ei tule tapahtumaan yhtikäs mitään. Vanhuksille sunnuntai on lepopäivä, joten mitään pyykkien hakemista (ulkoa, ennen kuin rippaa sadetta) raskaampaa ei tehdä.
Eilen sen sijaan kylvettiin kurkut sekä perunat. Kurkkujen laittamiseen meni ehkä vartti. Sen jälkeen palasin sisälle ja kävin Etono-puikon kanssa läpi kaikki 9 itikanpuremaa kintuissani. On se, kesä se on.
Koska oli lauantai, niin käytiin saunassa. Jälleen. Niin tehdään lauantaina, koska on lauantai. Sillä ei ole mitään väliä, että mökillä oltiin kylvetty myös kahtena edellisenä päivänä. En valita. Rakastan puhtautta. Se on muuten eri asia kuin siisteys, minkä jokainen kämpässäni käynyt voi todistaa. Hiukseni tosin lienevät vähän väsyneet näin intensiiviseen puhtauden ylläpitoon sekä saunan sadan asteen lämpöön.
Päivän liikuntana päätin kävelystää mökillemme. Matka on n. 10 kilometriä ja tie on mutkaista ja mäkistä. Vanhukset menivät jo edellä, ja itse päädyin sitten seisomaan kaksi minuuttia autotallissamme kahden vaiheilla polkupyörää tuijottaen. En epäillyt ettenkö jaksaisi 10 km kävellä, mutta siihen menee niin pitkä aika ja vähemmässäkin pitkästyn omiin ajatuksiini.
Itseeni sisuuntuminen voitti helppouden hakuisuuden ja tunti ja 50 min myöhemmin olin perillä ja mulla oli rakko kantapään sivussa. Rikastuin myöskin 10 senttiä matkalla, kun löysin bussipysäkiltä kolikon. Tien sivussa olleen sukkaparin jätin omistajalleen noukittavaksi takaisin talteen. Pääni sisuksiin kyllästyin noin tunnin tallustamisen jälkeen, joten soitin sisarelleni, jonka kanssa höpöttäessä seuraava puolituntinen meni paljon letkeämmin :) Loput matkasta hölkkäsin, joten päämäärässäni näytin siltä, kuin olisin raskastakin liikuntaa harrastanut. Pitkille kävelylenkeille tarvisi kyllä mielellään olla seuraa.
Haetaan semipuheliasta, mutta myös kuuntelemiseen kykenevää miestä tai naista Joensuun tai Savitaipaleen alueelta (tai molemmilta). Kävelyvauhtisi saisi olla jotain 4,5 - 7 km/h väliltä; toivon joustavuutta fiiliksen mukaan. Kissoista pitämisestä saa plussaa, mutta se ei ole pakollista.
Yöllä.
Välillä vanhemmat jaksavat yllättää. Meillä on kotona käyty menneisyydessä taisteluita siitä, milloin ja mihin saan mennä, kuten varmaan jokaisen teinin kotona. Vanhemmilleni kirkonkylässä käyminen on rasittavaa, vaikka matkaa on vain 13 km ja hevosilla pääsee vartissa. Savitaipale on kuitenkin aika kuollut mesta, joten pitäisi päästä Lappeenrantaan asti. Sinne on pidempi matka ja bensa on kallista ja ainako pitää olla menossa ja är ja mur ja tuhah-tuhah. Joten kun mieleni teki siskon kanssa laulamaan karaokea, niin saunassa ollessa pohdiskelin asian puhki ja päätin etten edes jaksa sitä verbaalista ja mentaalista paheksuntaa, mikä menemistä varten pitää käydä läpi. Istahdin sohvalle lukemaan kirjaa (Jennifer Weiner, check her out, she writes amazing) ja kohta äiti kysyi, että enkös mie mihinkään mene illalla rilluttelemaan. *pölhöilme*. Lähdin kymmenen tienoilla ajelemaan kohti Lappeenrantaa.
Karaoke on kumma ilmiö. Sitä tekee hirmusti mieli tehdä, mutta se pelottaa ihan vietävästi - siitä huolimatta, että en varmasti ole laulajakaartin huonoimmasta päästä, on mulla ihan valtavat suorituspaineet karaoken osalta. Hermostun niin kovasti, että mitä lähemmäs oma vuoro tulee, niin sitä enemmän tutisuttaa ja vessattaa ja pöytäseurueen kanssa keskusteleminenkin alkaa tökkiä. Pienellä lavantapaisella seisoessa mie tärisen välillä niin paljon, että mietin että huomaako yleisö, että mulla tahtoo polvet pettää... joskus myös pakaralihas tärisee ongelmallisesti :D Kukaan ei kuitenkaan edes yleisössä katso minuun päinkään, suurin osa porukasta on vieläpä ihan jurrissa ja minä kuitenkin tiedän osaavani laulaa ihan nuotin mukaan, joten syytä ei pitäisi olla jänskätä niin paljon. Taidankin alkaa aktiiviset karaokelaulajaiset, ja katson, että pääseekö tästä tunteesta vaikka eroon. Alan käydä Haarikassa niin usein, että kanta-asiakkaat kyllästyvät :P ja henkilökunta tietty kanssa :P Mun pitää vaan huolehtia kunnon nesteytyksestä kuivumisen välttämiseksi, sillä joudun oikeasti aina hermostuessani juoksemaan vessassa ihan tajuttoman usein.
Oon myös pitkään ollut sitä mieltä, että karaokelaitteissa on jotain sellaista, joka saa laulajan kuulostamaan huonolta taitotasosta huolimatta. Joudun kuitenkin ehkä analysoimaan tämän mielipiteen uudelleen, sillä eilinen laulu kuulosti ihan mukiinmenevältä. Saattaa olla, että olen parantunut laulajana, tai sitten kyse on vetäjän vaihtumisesta.
Vessassa sain palautetta laulustani: "vitsi, sie olit iha ku joku ameriikan maaria käärei".
Neljän jälkeen aamulla lähdin ajelemaan kotia kohti, ja vaikka vannon, että olin hereillä ja silmät auki koko matkan, niin kumman äkkiä se matka tuntui menevän.
fiiliksissä tällä hetkellä: <3 pannukahvi
Eilen sen sijaan kylvettiin kurkut sekä perunat. Kurkkujen laittamiseen meni ehkä vartti. Sen jälkeen palasin sisälle ja kävin Etono-puikon kanssa läpi kaikki 9 itikanpuremaa kintuissani. On se, kesä se on.
Koska oli lauantai, niin käytiin saunassa. Jälleen. Niin tehdään lauantaina, koska on lauantai. Sillä ei ole mitään väliä, että mökillä oltiin kylvetty myös kahtena edellisenä päivänä. En valita. Rakastan puhtautta. Se on muuten eri asia kuin siisteys, minkä jokainen kämpässäni käynyt voi todistaa. Hiukseni tosin lienevät vähän väsyneet näin intensiiviseen puhtauden ylläpitoon sekä saunan sadan asteen lämpöön.
Päivän liikuntana päätin kävelystää mökillemme. Matka on n. 10 kilometriä ja tie on mutkaista ja mäkistä. Vanhukset menivät jo edellä, ja itse päädyin sitten seisomaan kaksi minuuttia autotallissamme kahden vaiheilla polkupyörää tuijottaen. En epäillyt ettenkö jaksaisi 10 km kävellä, mutta siihen menee niin pitkä aika ja vähemmässäkin pitkästyn omiin ajatuksiini.
Itseeni sisuuntuminen voitti helppouden hakuisuuden ja tunti ja 50 min myöhemmin olin perillä ja mulla oli rakko kantapään sivussa. Rikastuin myöskin 10 senttiä matkalla, kun löysin bussipysäkiltä kolikon. Tien sivussa olleen sukkaparin jätin omistajalleen noukittavaksi takaisin talteen. Pääni sisuksiin kyllästyin noin tunnin tallustamisen jälkeen, joten soitin sisarelleni, jonka kanssa höpöttäessä seuraava puolituntinen meni paljon letkeämmin :) Loput matkasta hölkkäsin, joten päämäärässäni näytin siltä, kuin olisin raskastakin liikuntaa harrastanut. Pitkille kävelylenkeille tarvisi kyllä mielellään olla seuraa.
Haetaan semipuheliasta, mutta myös kuuntelemiseen kykenevää miestä tai naista Joensuun tai Savitaipaleen alueelta (tai molemmilta). Kävelyvauhtisi saisi olla jotain 4,5 - 7 km/h väliltä; toivon joustavuutta fiiliksen mukaan. Kissoista pitämisestä saa plussaa, mutta se ei ole pakollista.
Yöllä.
Välillä vanhemmat jaksavat yllättää. Meillä on kotona käyty menneisyydessä taisteluita siitä, milloin ja mihin saan mennä, kuten varmaan jokaisen teinin kotona. Vanhemmilleni kirkonkylässä käyminen on rasittavaa, vaikka matkaa on vain 13 km ja hevosilla pääsee vartissa. Savitaipale on kuitenkin aika kuollut mesta, joten pitäisi päästä Lappeenrantaan asti. Sinne on pidempi matka ja bensa on kallista ja ainako pitää olla menossa ja är ja mur ja tuhah-tuhah. Joten kun mieleni teki siskon kanssa laulamaan karaokea, niin saunassa ollessa pohdiskelin asian puhki ja päätin etten edes jaksa sitä verbaalista ja mentaalista paheksuntaa, mikä menemistä varten pitää käydä läpi. Istahdin sohvalle lukemaan kirjaa (Jennifer Weiner, check her out, she writes amazing) ja kohta äiti kysyi, että enkös mie mihinkään mene illalla rilluttelemaan. *pölhöilme*. Lähdin kymmenen tienoilla ajelemaan kohti Lappeenrantaa.
Karaoke on kumma ilmiö. Sitä tekee hirmusti mieli tehdä, mutta se pelottaa ihan vietävästi - siitä huolimatta, että en varmasti ole laulajakaartin huonoimmasta päästä, on mulla ihan valtavat suorituspaineet karaoken osalta. Hermostun niin kovasti, että mitä lähemmäs oma vuoro tulee, niin sitä enemmän tutisuttaa ja vessattaa ja pöytäseurueen kanssa keskusteleminenkin alkaa tökkiä. Pienellä lavantapaisella seisoessa mie tärisen välillä niin paljon, että mietin että huomaako yleisö, että mulla tahtoo polvet pettää... joskus myös pakaralihas tärisee ongelmallisesti :D Kukaan ei kuitenkaan edes yleisössä katso minuun päinkään, suurin osa porukasta on vieläpä ihan jurrissa ja minä kuitenkin tiedän osaavani laulaa ihan nuotin mukaan, joten syytä ei pitäisi olla jänskätä niin paljon. Taidankin alkaa aktiiviset karaokelaulajaiset, ja katson, että pääseekö tästä tunteesta vaikka eroon. Alan käydä Haarikassa niin usein, että kanta-asiakkaat kyllästyvät :P ja henkilökunta tietty kanssa :P Mun pitää vaan huolehtia kunnon nesteytyksestä kuivumisen välttämiseksi, sillä joudun oikeasti aina hermostuessani juoksemaan vessassa ihan tajuttoman usein.
Oon myös pitkään ollut sitä mieltä, että karaokelaitteissa on jotain sellaista, joka saa laulajan kuulostamaan huonolta taitotasosta huolimatta. Joudun kuitenkin ehkä analysoimaan tämän mielipiteen uudelleen, sillä eilinen laulu kuulosti ihan mukiinmenevältä. Saattaa olla, että olen parantunut laulajana, tai sitten kyse on vetäjän vaihtumisesta.
Vessassa sain palautetta laulustani: "vitsi, sie olit iha ku joku ameriikan maaria käärei".
Neljän jälkeen aamulla lähdin ajelemaan kotia kohti, ja vaikka vannon, että olin hereillä ja silmät auki koko matkan, niin kumman äkkiä se matka tuntui menevän.
fiiliksissä tällä hetkellä: <3 pannukahvi
2010-05-21
Maalla - 2. päivä
Talviturkki jäi eilen illalla 22 asteiseen veteen mökkilaiturimme päässä. Vesi on tänä vuonna korkealla, koska talvella oli paljon lunta. Mistä sitä lunta oikein tuli niin paljon? Taivaalta, kuulemma.
Meidän mökki on poikkeuksellisen matalan järven, Mämjärven, tuttavallisemmin Mämmin, rannalla. Tai en mä oikeasti tiedä onko se poikkeuksellista, mutta enpä oo toisaalta koskaan muullon uinut semmosessa järvessä, missä voi kävellä n. 1/3 järven halkaisijasta kohti vastarantaa ja vielä yltää jalat pohjaan. Niin ja siis pää pinnalle. Ja siis yhtäaikaa.
Bonuksena voisin mainita, että vesi on niin kirkasta, että jos kelluu silleen, että nenä on pinnan alla, mutta silmät yllä, niin pystyy näkemään järven pohjaan vielä siellä syvälläkin, jos vesi ei väreile. Voi ihailla sitä mutaista pohjaa, johon ei halua varpaitaan laskea. En tajua, miten jaksoin pienenä sukellella monta tuntia, kun ei siellä pohjalla ne maisemat tosiaan pahemmin vaihtele.
Tänään oli ohjelmassa pölkkyjen halkomista. Minä ja kohta 75 vuotta täyttävä isäni hikoilimme semmoisten valtavien pökkylöiden kanssa. Isäni tosin teki raskaimman halkomisen, totta kai. Joudun kai tunnustamaan, etten oikeasti edes koskenut kirveeseen, että hikoiluni johtui enimmälti läkättävästä auringosta, ja että kaloreita ei tossa mun halkomisessa pahemmin kulunut ja ainoa paikka mikä kipeytyi rehkimisessä oli peukalo... en kyllä käsitä, sillä sitä halkomakonetta käytettiin etusormella - hmm... Jos silti joskus lapsia saan, niin muistan sitten kuitenkin kertoa niille vain, kuinka äiti rehki pieniksi kalikoiksi semmoisia puupölkkyjä, joita jaksoi juuri ja juuri nostaa, että turha on kuulkaa valittaa.
Ja kuvassa nähtävä halkomismeikkihän syntyy Cover Girlin Drama Eyes nelikolla xD (nelikko = semmonen luomiväripaletti, jossa on 4 eri väriä)
Sitä kummasti oppii kuulemaan vanhempiensa neuvot ja mielipiteet päässään, vaikka ne istuisivatkin vieressä ihan hiljaa. Äidin kanssa käytiin saunassa ja mie väänsin hiukset suojaan vanhan t-paidan sisään. Äiti ei sanonut mitään, mutta tiesin, että se tuhahti mielessään "rätti päässä, pyh". Äidin mielestä sillä rätillä ei ole mitään virkaa. Ei se aina oikeen tahdo ymmärtää edes hoitoaineen funktiota. Sen hiukset kun on parhaimmillaan, kun vähän jotain vedellä laimennettua shampoota vaahdottaa niissä ja sitten järvivedellä huuhtelee. :) Eilen illalla se nosti jonkun valehtelematta 10 vuotta vanhan hoitoaineen pukuhuoneen hyllyltä, että "tässä kokeile tätä jos se ei kelpaa se turkasen kuumaksi muhinut litku siinä saunan korissa".
Tiedän, että itse ammun aina tilanteen salliessa yli siihen toiseen suuntaan kauneustuotteiden kanssa, eli puteleita on mukana muovikassillinen niin että suunnilleen jokaiselle varpaalle löytyy tarpeen ja fiiliksen mukaan oma tuote. Onneksi kuitenkin äipän kanssa molemmat vaan rauhallisesti ilmaisemme eriävät mielipiteemme, tai sitten emme, kyllähän me jo toisemme ajatukset tunnemme, ja sitten jatkamme toimiamme kuten aiemmin aioimme.
Meidän mökki on poikkeuksellisen matalan järven, Mämjärven, tuttavallisemmin Mämmin, rannalla. Tai en mä oikeasti tiedä onko se poikkeuksellista, mutta enpä oo toisaalta koskaan muullon uinut semmosessa järvessä, missä voi kävellä n. 1/3 järven halkaisijasta kohti vastarantaa ja vielä yltää jalat pohjaan. Niin ja siis pää pinnalle. Ja siis yhtäaikaa.
Bonuksena voisin mainita, että vesi on niin kirkasta, että jos kelluu silleen, että nenä on pinnan alla, mutta silmät yllä, niin pystyy näkemään järven pohjaan vielä siellä syvälläkin, jos vesi ei väreile. Voi ihailla sitä mutaista pohjaa, johon ei halua varpaitaan laskea. En tajua, miten jaksoin pienenä sukellella monta tuntia, kun ei siellä pohjalla ne maisemat tosiaan pahemmin vaihtele.
Tänään oli ohjelmassa pölkkyjen halkomista. Minä ja kohta 75 vuotta täyttävä isäni hikoilimme semmoisten valtavien pökkylöiden kanssa. Isäni tosin teki raskaimman halkomisen, totta kai. Joudun kai tunnustamaan, etten oikeasti edes koskenut kirveeseen, että hikoiluni johtui enimmälti läkättävästä auringosta, ja että kaloreita ei tossa mun halkomisessa pahemmin kulunut ja ainoa paikka mikä kipeytyi rehkimisessä oli peukalo... en kyllä käsitä, sillä sitä halkomakonetta käytettiin etusormella - hmm... Jos silti joskus lapsia saan, niin muistan sitten kuitenkin kertoa niille vain, kuinka äiti rehki pieniksi kalikoiksi semmoisia puupölkkyjä, joita jaksoi juuri ja juuri nostaa, että turha on kuulkaa valittaa.Ja kuvassa nähtävä halkomismeikkihän syntyy Cover Girlin Drama Eyes nelikolla xD (nelikko = semmonen luomiväripaletti, jossa on 4 eri väriä)
Sitä kummasti oppii kuulemaan vanhempiensa neuvot ja mielipiteet päässään, vaikka ne istuisivatkin vieressä ihan hiljaa. Äidin kanssa käytiin saunassa ja mie väänsin hiukset suojaan vanhan t-paidan sisään. Äiti ei sanonut mitään, mutta tiesin, että se tuhahti mielessään "rätti päässä, pyh". Äidin mielestä sillä rätillä ei ole mitään virkaa. Ei se aina oikeen tahdo ymmärtää edes hoitoaineen funktiota. Sen hiukset kun on parhaimmillaan, kun vähän jotain vedellä laimennettua shampoota vaahdottaa niissä ja sitten järvivedellä huuhtelee. :) Eilen illalla se nosti jonkun valehtelematta 10 vuotta vanhan hoitoaineen pukuhuoneen hyllyltä, että "tässä kokeile tätä jos se ei kelpaa se turkasen kuumaksi muhinut litku siinä saunan korissa".
Tiedän, että itse ammun aina tilanteen salliessa yli siihen toiseen suuntaan kauneustuotteiden kanssa, eli puteleita on mukana muovikassillinen niin että suunnilleen jokaiselle varpaalle löytyy tarpeen ja fiiliksen mukaan oma tuote. Onneksi kuitenkin äipän kanssa molemmat vaan rauhallisesti ilmaisemme eriävät mielipiteemme, tai sitten emme, kyllähän me jo toisemme ajatukset tunnemme, ja sitten jatkamme toimiamme kuten aiemmin aioimme.
2010-05-20
Maalla - 1. vuorokausi
Olen siis kotona Heitsassa talossa, jonka tajusin olevan itseasiassa aika ruma, kun otin siitä kuvia jollakin visiitillä. Ei sitä tosin osaa ajatella niin että "mun koti on ruma". Se on koti ja aina se on ollut tämän näköinen ja täällä on itketty ja naurettu ja piste.
Uutuutena koppasin mukaan mokkulan Joensuusta. Kokeillaan, että onko mahdollista saada tänne keskelle metsää nykyaikaa. Nykyaika toimii hiiiiiiitaaaaaaaaassssti, epävarmasti ja pätkien, mutta on se aika ajoin mahdollista. Tosin näillä näkymin vain yhdessä huoneessa :D Tää on ihan hyvä. Tarpeelliset asiat saa hoidettua, mutta ei tule suotta istuttua ruudun ääressä kalpeilemassa. Sen sijaan voi nauttia ihosyöpä-ryppy-säteistä tuolla ulkona. Aurinkovoiteet on viety mökille, eihän täällä kotona aurinko oikeasti paista. On vain valoisaa. *sarkasminaama*
Olen kärsinyt hienoisesti univaikeuksista (muun muassa) viime aikoina. Toukokuun aikana olen viettänyt kaksi yötä pitäen silmiä kiinni parin tunnin ajan ennen kuin nousin, siis nukkumatta oikeasti ollenkaan. Yhtenä yönä nukuin ehkä 2,5 tuntia, joten en ollut ihan helmenä senkään päivän aikana. Nukuin ma-ti 6 tuntia välillä 08-14, ti-ke yritin saada unta ehkä 2 tuntia aktiivisesti ja 5 tuntia epäaktiivisesti (kuuntelin musaa ja katselin elokuvia) ke saavuin ja uni tuli sitten klo 23 ja tänään heräsin klo 14. Bueno. Tarkoittaa sitä, että tänä iltana ei nukuta ellen käy äidin lääkekaapilla. En oikeastaan pidä uni-/nukahtamislääkkeistä, kun sen kerran kun mulle niitä määrättiin pari vuotta sitten, tuntui vaan, että hengitän ulos enkä hengitäkään sisään, joten en uskaltanut nukahtaa. Mieli otti siis ylivallan lääkkeen vaikutuksesta ja valvoin niistä huolimatta jotta voin vahtia että hengitän :P
Ajattelin elää tämän viikon täällä todellisuudesta irrallaan, vaikka netti onkin nyt käytössä, mikä tarkoittaa sitä, että todellisuuteen pääsisi kyllä halutessaan käsiksi x) Tekee varmaan ihan hyvää vaivaiselle mielelleni. Lisäksi möyrin mullassa ja teen muita "maalla"-juttuja. Tänään istutettiin (äiti korjaa, että kylvämistä se oli eikä istuttamista, öö, poteito potaato for me) salaatit, porkkanat ja herneet, ja täytyy sanoa, että oli kuin 'kala kuivalla maalla'/'anne pellolla' -olo. Onnistuihan se, mutta ehkä tämä onkin niin päin, että olen elänyt Joensuussa todellisuudesta irrallaan. Koska onko muka mitään todellisempaa kuin multaa varapiden välissä.. nilkkohin asti :)
Mun persoonallisuuden voi ehkä tiivistää tähän herneiden kylvöprosessiin. Pussissa sanotaan, että 3-5 cm välein, toisessa pussissa, että 5-8 cm välein, joten mie seison kuvitteellisesti sormi suussa (koska oikeasti sormessa oli multaa joten sitä ei voinut pistää suuhun) miettien, että mitä nyt. Loogisesti niitä pitää siis tulla 5cm välein, kun se on yhteinen luku molemmille pusseille. Äiti kuitenkin ohjeistaa, että pistä 3cm välein kun niitä riittää ja niistä sitten itää ne mitkä itää. Nämä pyöreät pirulaiset eivät kuitenkaan suostu putoamaan n. 3cm välein vaan kierivät minne haluavat siinä vaossan. Joudunkin asettamaan jokaisen herneen omalle paikalleen. Siirtämään ne, jotka menvät väärään kohtaan ja erottamaan ne, jotka yrittävät kaverin kanssa samaan kohtaan. Viivottimen kanssa en onneksi ollut liikkeellä, että kyllä sinne vähän epätasaisia välimatkoja pääsi. Ehkä se ei haittaa :D
Joensuussa pyöriessä jää kaipaamaan sitä, kun voi nauraa kaksinkerroin semmoisille asioille, kuten 'paska'. Kakkakaivo pitää täällä tyhjennyttää erikseen, ja se on aika kallis lasku, joten eilen illalla mietittiin, että miten tässä voisi säästää. (Äidin välihuomautus: "yksi likakaivon tyhjennys markoissa [lol, markoissa, mitä ne on, no se on se valuutta mikä varmaan otetaan uudestaan käyttöön sitten kun joudutaan pelastamaan muitakin eurovaltioita] maksaa 840 mk") Ratkaisuna lienee, että pistetään orsi naapurin metsään (omaa ei ole) ja ei kerrota kenellekään, miksi juoksennellaan sitten aina välillä Aku Ankkojen ja vessapaperin kanssa tuonne kukkulan taakse... Vaikka onhan tämä yhdistelmä aika paljastava jo itsessään.
Uutuutena koppasin mukaan mokkulan Joensuusta. Kokeillaan, että onko mahdollista saada tänne keskelle metsää nykyaikaa. Nykyaika toimii hiiiiiiitaaaaaaaaassssti, epävarmasti ja pätkien, mutta on se aika ajoin mahdollista. Tosin näillä näkymin vain yhdessä huoneessa :D Tää on ihan hyvä. Tarpeelliset asiat saa hoidettua, mutta ei tule suotta istuttua ruudun ääressä kalpeilemassa. Sen sijaan voi nauttia ihosyöpä-ryppy-säteistä tuolla ulkona. Aurinkovoiteet on viety mökille, eihän täällä kotona aurinko oikeasti paista. On vain valoisaa. *sarkasminaama*
Olen kärsinyt hienoisesti univaikeuksista (muun muassa) viime aikoina. Toukokuun aikana olen viettänyt kaksi yötä pitäen silmiä kiinni parin tunnin ajan ennen kuin nousin, siis nukkumatta oikeasti ollenkaan. Yhtenä yönä nukuin ehkä 2,5 tuntia, joten en ollut ihan helmenä senkään päivän aikana. Nukuin ma-ti 6 tuntia välillä 08-14, ti-ke yritin saada unta ehkä 2 tuntia aktiivisesti ja 5 tuntia epäaktiivisesti (kuuntelin musaa ja katselin elokuvia) ke saavuin ja uni tuli sitten klo 23 ja tänään heräsin klo 14. Bueno. Tarkoittaa sitä, että tänä iltana ei nukuta ellen käy äidin lääkekaapilla. En oikeastaan pidä uni-/nukahtamislääkkeistä, kun sen kerran kun mulle niitä määrättiin pari vuotta sitten, tuntui vaan, että hengitän ulos enkä hengitäkään sisään, joten en uskaltanut nukahtaa. Mieli otti siis ylivallan lääkkeen vaikutuksesta ja valvoin niistä huolimatta jotta voin vahtia että hengitän :P
Ajattelin elää tämän viikon täällä todellisuudesta irrallaan, vaikka netti onkin nyt käytössä, mikä tarkoittaa sitä, että todellisuuteen pääsisi kyllä halutessaan käsiksi x) Tekee varmaan ihan hyvää vaivaiselle mielelleni. Lisäksi möyrin mullassa ja teen muita "maalla"-juttuja. Tänään istutettiin (äiti korjaa, että kylvämistä se oli eikä istuttamista, öö, poteito potaato for me) salaatit, porkkanat ja herneet, ja täytyy sanoa, että oli kuin 'kala kuivalla maalla'/'anne pellolla' -olo. Onnistuihan se, mutta ehkä tämä onkin niin päin, että olen elänyt Joensuussa todellisuudesta irrallaan. Koska onko muka mitään todellisempaa kuin multaa varapiden välissä.. nilkkohin asti :)
Mun persoonallisuuden voi ehkä tiivistää tähän herneiden kylvöprosessiin. Pussissa sanotaan, että 3-5 cm välein, toisessa pussissa, että 5-8 cm välein, joten mie seison kuvitteellisesti sormi suussa (koska oikeasti sormessa oli multaa joten sitä ei voinut pistää suuhun) miettien, että mitä nyt. Loogisesti niitä pitää siis tulla 5cm välein, kun se on yhteinen luku molemmille pusseille. Äiti kuitenkin ohjeistaa, että pistä 3cm välein kun niitä riittää ja niistä sitten itää ne mitkä itää. Nämä pyöreät pirulaiset eivät kuitenkaan suostu putoamaan n. 3cm välein vaan kierivät minne haluavat siinä vaossan. Joudunkin asettamaan jokaisen herneen omalle paikalleen. Siirtämään ne, jotka menvät väärään kohtaan ja erottamaan ne, jotka yrittävät kaverin kanssa samaan kohtaan. Viivottimen kanssa en onneksi ollut liikkeellä, että kyllä sinne vähän epätasaisia välimatkoja pääsi. Ehkä se ei haittaa :D
Joensuussa pyöriessä jää kaipaamaan sitä, kun voi nauraa kaksinkerroin semmoisille asioille, kuten 'paska'. Kakkakaivo pitää täällä tyhjennyttää erikseen, ja se on aika kallis lasku, joten eilen illalla mietittiin, että miten tässä voisi säästää. (Äidin välihuomautus: "yksi likakaivon tyhjennys markoissa [lol, markoissa, mitä ne on, no se on se valuutta mikä varmaan otetaan uudestaan käyttöön sitten kun joudutaan pelastamaan muitakin eurovaltioita] maksaa 840 mk") Ratkaisuna lienee, että pistetään orsi naapurin metsään (omaa ei ole) ja ei kerrota kenellekään, miksi juoksennellaan sitten aina välillä Aku Ankkojen ja vessapaperin kanssa tuonne kukkulan taakse... Vaikka onhan tämä yhdistelmä aika paljastava jo itsessään.
2010-05-08
*pat pat* lol
Viime aikoina ei ole ollut sellaista kirjoitettavaa, mitä haluaisin jakaa maailman kanssa, koska hyvää oloa en niillä teksteillä ainakaan levittäisi, mutta jaanpa nyt tämänkin blondihetken kanssanne :)
Sain synttärilahjaksi jo aikoja sitten sähköhammasharjan. Hampaat pestyäni irroitan pään varresta ja huuhtelen sen harjapään. No... Ajatuksissani sitten tempaisin harjan suustani sammuttamatta sitä ja työnsin hanan alle huuhdellakseni.
Saman tien säikähdin puolikuoliaaksi, kun siinähän on virtaa ja voinhan saada sähköiskun, kun pistän sen veden alle ja kun se on vielä päälläkin...
Niinpä... Suunihan on luonnollisesti rutikuiva, kun työnnän sinne hammasharjan ja muutenkin se on varmasti tehty hengenvaaralliseksi laitteeksi.
Gnaaaaaa.
Ei liene mitenkään ihmeellistä, että viime aikoina olen ollut aivan varma siitä, ettei graduni voi mitenkään valmistua, kun olen yksinkertaisesti liian tyhmä sellaisen kirjoittamiseen.
Sain synttärilahjaksi jo aikoja sitten sähköhammasharjan. Hampaat pestyäni irroitan pään varresta ja huuhtelen sen harjapään. No... Ajatuksissani sitten tempaisin harjan suustani sammuttamatta sitä ja työnsin hanan alle huuhdellakseni.
Saman tien säikähdin puolikuoliaaksi, kun siinähän on virtaa ja voinhan saada sähköiskun, kun pistän sen veden alle ja kun se on vielä päälläkin...
Niinpä... Suunihan on luonnollisesti rutikuiva, kun työnnän sinne hammasharjan ja muutenkin se on varmasti tehty hengenvaaralliseksi laitteeksi.
Gnaaaaaa.
Ei liene mitenkään ihmeellistä, että viime aikoina olen ollut aivan varma siitä, ettei graduni voi mitenkään valmistua, kun olen yksinkertaisesti liian tyhmä sellaisen kirjoittamiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
