nälkä!

Olin talvella varma siitä, että musta tulisi loistava California Girl, mutta joudun perumaan puheeni. Talvella kirosin jokaista lumista ja kylmää päivää antaumuksella. Vaikka en nyt kiroilekaan tätä hellettä, niin en mä varsinaisesti toimivaksi ihmiseksi voi itseäni väittää. Oon kohta jo melkein viikon maannut käytännössä koko ajan x-asennossa sängyllä tuulettimen pöristessä yrittäen olla hikoilematta (minä, tuuletin ei hikoile - se on kone). Ehehe, as if.

Joudun korjaamaan useita typoja joka riviltä tällä hetkellä, koska mulla on tekokynnet ja ne ei oikeen tahdo soveltua läppärin näppäimistölle. Tämmöset kynnet hankaloittaa elämää monin tavoin, mutta ne on niin nätit, että ei haittaa. Tai olis jos lakkaukseni ei olisi ollut huonosti suunniteltu niin et tällä hetkellä kynteni näyttää siltä kuin speediä nauttinut sateenkaari olis oksentanut niille.

Yksi hankaluuksista on tiskaaminen. Lautasiin ja harjaan tarttuminen tapahtuu kyllä ihan normitasoisella näppäryydellä, mutta se ajatuskin kaikista niistä pöpöistä, jotka lilluu tiskivedessä, jossa näppejä pitäs uittaa ja näin ollen oikean kynnen ja tekokynnen väliin pääsis ilmakuplien kohdalle sitä vettä muhimaan. Nami-lurps-hurl.
Lämmöstä diggaileva tiskivuori on siis kasvanut rauhassa jo viikon. Itse en ole ollut kyllä kotona vielä viikkoa. Luonnollisesti se, että siellä on kasvanut muitakin kuin itse aiheuttamiani tiskejä hymyilyttää kovasti; erityisesti nyt kun ei ole puhdasta kattilaa, jossa vois tehdä ruokaa; kello on melkein neljä enkä ole syönyt vielä mitään - ja olen yleensä vähänkin nälkäisenä äkäinen. Raur!
Onneksi rakas poikaystäväni, joka on siis vastuussa niistä tiskeistä joita minä en aiheuttanut, keksi asiaan ratkaisun: hanskat! Loistoa! (*tihk tihk* -> sarkasmilammikko)

Puhelimme aiemmin, että jospa muuttaisimme saman katon alle, kunhan mies palaa vaihdostaan. Tämän hetkisten olosuhteiden vuoksi se ei kuitenkaan olisi ehkä ollut fiksuin ratkaisu. Olosuhteet liittyvät mm. minun elämää suurempien ammattikysymysten pohtimiseen, mutta se on jo ihan toinen juttu kokonaan. Muutenkin on varmaan parempi näin, sillä bonuksena Vilin kämppiksellä on kissa, jota pääsee rapsuttelemaan. Nannaa sanon minä! :) Ja eipähän tarvi kihistä, nälkäisenä, toisen tiskeistä :) voi syyttää vain itseään. Mulle jää myös aikaa opetella rakentavampia tapoja riidellä kuin asioiden kasaaminen hatun alle konflikteja välttääkseni kunnes jonain päivänä hattu räjähtää. Tunnistan kyllä tämän huonoksi tavaksi hoitaa asioita, mutta musta on niin tyhmä valittaa pikku asioista, kun sitä on toisen niin ikävä kuunnella, ja ei se mitään kuitenkaan tahallaan tai pahuuttaan tee, ja oikeastaan nää on ihan tyhmiä juttuja muutenkin, ja ihmiset on semmosia kuin ne on eikä niitä edes pitäisi yrittää muuttaa, ja olen varmaan väärässäkin enkä mitenkään ihmeen hyvä ihminen itsekään.

Nyt siis kuitenkin kihnuttamaan paistinpannun kylkeä, jotta voin sitten texmex-salaattia maha täynnä tulla editoimaan tekstistä pahimmat ärtyneisyydet pois. Hyvä ruoka, parempi mieli.


lollasin. Rakentavaa riitelyä olisi sitten varmaan kirjoittaa ajatuksensa blogiin ja pistää toiselle linkki :D

edit: niin... en ole kai väittänyt päässeeni vielä teini-iästä ohi. että jaksankin valittaa ja mouruta. turhautan itseäni - pläää