Elämä paletilla

Alkuun päivän merenneitonaama sävy sävyyn paidan ja seinien kanssa :P


Tulin ihan taannoin ulos meikkipussista, eli osa kavereista on tiennyt jo hyvän aikaa, että filmaan meikkivideoita YouTubeen, ja olen niistä täällä blogissakin maininnut, mutta nyt pistin kuvia näkyviin Fesariin ja linkkejä videoihini niihin kuviin. Aion myös ihan pian lopettaa nolostelun siitä filmaamisesta ja hyväksyä tämän ihan täysipainoisena harrastuksena, josta aion kehittää itselleni töitä tulevaisuudessa jollain keinolla.

Viime päivät ovat kuluneet kavereita meikatessa. En enää edes ole pysynyt laskuissa, kuinka monta naamaa on sutieni alla käynyt. Ensimmäistä kertaa toisen ripsiä taivuttaessa pelotti; nyt tiedän etukäteen, ettei se välttämättä ole helppoa, mutta se käy kuitenkin rutiinilla, enkä pelkää enää. Ripsiväri harjautuu kanssa senku suihkii menemään, vaikka ensin tuntui, että eihän sinne toisen ripsien juuriin voi päästä hittokaan. Olen saanut huimasti itseluottamusta meikkaamisen suhteen. Silti tunnustan myös, että suurimman osan toivoisin uudelleen käymään, sillä en ollut kaikkiin lookeihin täysin tyytyväinen. Vieraiden ihmisten väritys ja kasvot kun tuovat yllätyksiä eteen melkein joka kerta. ”Ai näinkö tää väri tällä ihmisellä toimikin, no hitto…” Jos voisin tehdä uudelleen, niin tekisin toisin. Niin.

Kyllä se hieman työstäkin välillä käy. Vaikka meikkaamisesta pidänkin, niin juuri se vahtiminen, että meneekö tää nyt ollenkaan hyvin ja miten mä parannan tai korjaan jonkun tekemäni mokan väsyttää.

Joistakin eriparikulmakarvoista ja huonoista värivalinnoista huolimatta mulla on nyt semmonen tunne, että tästä tämä lähtee. Mä tiedän jo hemmetin paljon, ja mulla on perkeleesti luonnonlahjakkuutta, nyt jonkun tarvitsee vain ottaa mut käyttöönsä ja tehtailla tällä potentiaalilla rahaa. :D En oikein malttaisi odottaa… Tein työhakemuksen Kicksiin ja huomasin, että hakuaikaa oli sen jälkeen jatkettu. Soitin ja tein työpaikan osalta hieman lisätiedusteluja. Mielestäni tuon jatkoajan olisi voinut jättää väliin, johan heillä on minut hakijalistalla. :D :D :D Mitä semmoisista pienistä yksityiskohdista, etten ole koskaan kenenkään ripsiä tai kulmia värjännyt… Piiiikku juttu. Luonnollisesti he mieluiten palkkaisivat oikean kosmetologin. Ehkä sellaisia ei sitten ilmaantunut tyrkylle, kun meitä 40 toiveikasta pitää odotuttaa ylimääräiset 3 viikkoa. Tällä hetkellä mietin, alkaisinko ahdistella myymäläpäällikköä ihan toden teolla, vai yrittäisinkö mieluummin säilyttää kasvoni, jotta voin jatkaa shoppailua Kicksissä vielä senkin jälkeen, kun tämä hakurumba on ohi. Makuuniin haettuani ja hyljeksinnän koettuani taisin vaihtaa Filmtownin asiakkaaksi ;)

Olen ollut kovin pitkään vihainen maailmalle ja pettynyt omiin valintoihini. Edelleen pidän toivottavasti vuoden päästä valmistuvaa graduani lähinnä esineenä, jolla voi korjata keikkuvia pöytiä, mutta luotan silti siihen, että pystyn tällaisella nollamotivaatiollakin graduni tehtailemaan. Saapi nähdä kariseeko tämä fiilis, kun se teksti on oikeasti työn alla. Tämä on nyt kuitenkin saatava pois päiväjärjestyksestä, jotta voin alkaa tehdä jotain hyödyllistä piste Suunnitelmissa siintää joko ammattikoulun kosmetologilinja tai sitten erillinen meikkausiltakoulu, jos saisi töitä tehtäväksi samalla ja jostain sen siihen vaadittavan useamman tonnin rahaa. Kuinkahan monetta kertaa hakkaan päätäni seinään, kun en älynnyt ensin opiskella ammattikoulussa ja vaihtaa sitten vasta yliopistoon, jos mieli vielä teki. Toisaalta.. Kuinka monelle 9,3 keskiarvon ja kolmen ällän kirjoittajalle tulee mieleen jatkaa lukiosta amikseen. Möhehe. Niin.
Pääasia tässä vaiheessa lienee kuitenkin se, että vihdoin minulla on sisälläni varmuus ja tieto siitä, mitä oikeasti haluan tehdä elämässäni. Tai no, johan mä noin 12-vuotiaana haaveilin omasta kosmetiikkaliikkeestä, jossa myytäisiin kaikkia erilaisia merkkejä ja kuinka se laajenisi kompleksiksi – semmoiseksi kauneustavarataloksi ja -hoitolaksi yhtä aikaa ja sitten vähitellen avaisin sellaisia ympäri maailmaa, joten ehkä mun vain piti löytää lapsenmieleni uudelleen. Tällä hetkellä mulle siis kuitenkin riittäisi tuo osapäivätyö Kicksissä. Ei sillä, jos siellä ei onnistu, niin aion hakea jokaiselle muulle kosmetiikkaosastolle Joensuussa. Jos töitä ei irtoa, niin sitten väännän gradua, jotta elämä etenee. En vain malttaisi odottaa. Tapahtuis jo juttuja. Voisin kai mennä työstämään niitä koulujuttuja siis. Mut jos surffailis vielä hetken. *myh myh*

Tässä muuten tekotaiteellisia otoksia huoneestani, jonka maalasin kesänä, jolloin Didon No Angel oli in.

Nannaa

Tajusin eilen illalla, että olen päivittänyt Facebook-statustani kuutisen kertaa toukokuussa, kerran kesäkuussa, ja heinäkuu jäi väliin kokonaan. :) Liikaa tekemistä, ettei ehdi; vai liian vähän, eli ei mitään statustettavaa?

Pakenin Joensuun ennätyshelteitä äitin ja isän hoteisiin. Olen toki jo uinut tänä kesänä aiemminkin, mutta nyt vasta muistin kuinka mukavaa se onkaan. En oikeastaan pysty kunnolla nauttimaan vedestä ellei se ole tosi lämmintä, koska mun varpaisiin alkaa sattua teini-iän jäädytyshoitojen vuoksi. Nyt lämpötila sitten riitti: +27 astetta C. Pikku tyttönä vietin usein kokonaisia päiviä vedessä, eikä musta näkyny muuta kuin pää silloin, kun nopeasti haukkasin lisää ilmaa ja pylly sitten kun sukelsin takasin pinnan alle.
Heti kotiin saavuttua veljentyttäreni tuli kommentoimaan, kuinka mulla on 'kaunis mekko', 'kivoja helyjä', 'ihanat läpyttimet' ja kaiken lisäksi olin kuulemma vielä 'kaunis'. 4 tunnin autossa muhimisen jälkeen tämä oli nannaa. Ilmastointi toimi normisti suurimman osan matkasta, mutta jossain vaiheessa päätettiin, ettei haluta flunssaa ja pistettiin sitä vähän lämpimämmälle. Aloin pikku hiljaa kärsiä ja yritin muuttaa olosuhteita, jolloin huomasin, että Vilin (kuskin) puolelle puhalsi ihanaa viileää/kylmää, kun taas mun puolella puhalsi lämmintä :P

Isäni on sankarini (vaikka ei osannutkaan korjata Karoliina-nukkea, mikä kyllä pudotti isin jalustalta silloin, mutta pikku hiljaa se on kiivennyt tikkaita ylöspäin). Se vaihtoi mun pyörään satulan, kun entisestä alkoi tulla tanko läpi :D Olishan se vaan ollut hauska näky varmaan jos se oiskin ehtinyt kokonaan siitä satulasta läpi, mut epämukavaakin se ois ollut... Pyörääni on tämän vuoden aikana vaihdettu satula, ketjut ja polkimet; viime vuonna renkaat. Runko on edelleen entinen ja tällä pyörällä olen ajellut 10-vuotiaasta lähtien. Kiesus! Ottaen huomioon, että entinen satula oli 10-vuotiaan pyllylle tarkoitettu, jousittamaton ja pehmusteeton, on tämä uusi satula aikamoista nannaa.

Vanhukset kyytsäsivät mut takaisin Joensuuhun, kun säälivät mua kun oisin joutunut hyppimään junasta bussiin ja bussista junaan ja sitten kävelemään helteessä asemalta kotiin kantamuksineni. Näin ollen sain samalla kyydillä pari uutta mattoa ja pottia ja huonekasvinkin. Unohdin kysyä äitiltä, että mikä kasvi on kyseessä, tai kyl se varmaan sanokin, mutta ois pitänyt kirjottaa ylös. Me ollaan huonekasvin kanssa mittailtu toisiamme tässä nyt pari päivää, ja aletaan kai tottua pikku hiljaa toistemme seuraan. Annoin sille nimeksi Tahvo-Einari, kun sen kutsuminen Kasviksi/Huonekasviksi olis jotenkin persoonatonta musta. Tahvo-Einari ei kuulemma ole kovin vaativa, mikä on hyvä, mutta se ei vielä välttämättä pelasta sitä. Muistan aina kukista puhuttaessa kertoa, että olen tappanut kimpun muovikukkia... Ihan oikeasti. Se vaan tiputteli ne kukat pois :(

Äitini katseli täällä mun kämpässä ympärilleen ja ihan kuulin, kun sen verenpaine alkoi nousta. Siitä huolimatta, että tällä hetkellä normiin verrattuna huoneessani on aika siistiä oikeastaan. Kirjahylly keskellä lattiaa ehkä tietty hämäsi. Se kun oli vielä niin uusi, ettei ollut ehtinyt seinää vasten.
Asuin 18-vuotiaaksi asti tosi pienessä huoneessa, josta muutin tosi pieneen kaksioon, josta muutin soluhuoneeseen, joka oli muistaakseni hitusen alle 7 neliötä, josta toiseen soluhuoneeseen... Nyt tilaa on 30 neliötä, jotka mä olen täyttänyt niin, ettei vapaata tai autiota maastoa juuri ole. Mulle tulee tosi kolkko tunne, jos noin jokainen taso ei pursuile tavaraa.
Olen materialistinen ja tavaraa kertyy, mutta en todellakaan mikään "uuden nuken saanut pikku-Maija on...", joka hylkää vanhan nuken. Tai vielä pahempaa, hylkää uuden nukenkin heti, kun se on vaan kotiin kannettu ja siirtyy haluamaan seuraavaa nukkea. Jos siivoilen jotain laatikkoa tai kaappia oikein perusteellisesti, mulla menee aikaa ihan vaan siihen, että silittelen ihanaa veluuri-huppariani ja pöksyjä, tai testaan jokaista huulipunaa kädenselkään, vaikka olen käyttänyt niistä useimpia jo vuosia jne. kun ihan vaan ihastelen niitä uudelleen tai muistelen milloin ne tuli ostettua tai missä kivoissa tilaisuuksissa mitäkin on päässyt käyttämään. Oliskin jännä nähdä, mitä kaikkea ottaisin kainaloon, jos tulipalo yllättäisi. Palaisin ehkä talon mukana, kun yrittäisin haalia vain kaikki oikein tähdelliset tavarat.