Strategista, tulevaisuuteen suuntautuvaa suunnittelua

Huono strategista suunnittelua on juoda neljäsosapannullinen kahvia ennen neljän tunnin tenttiä. Onnekseni sain sen tehtyä kahdessa. Todella huonoksi suunnitteluksi sen tekee se, että olen juossut tällä viikolla muistaakseni yhtä luentoa lukuunottamatta jokaiselta vessaan kesken kaiken. Olisi siis pitänyt tietää paremmin. Aamukahvini ajoittuu juuri sopivasti niin, että puolivälissä kahden tunnin luentoa ei voi enää odottaa - ainakaan sitä toista kokonaista tuntia.

Lisää nesteistä... Alkaa olla se aika kuukaudesta (ei niistä nesteistä, hyi) mutta kun siis keho alkaa kerätä ekstranesteitä itseensä (ei vaan sitä aamukahvia voi sitten imasta, pöh). Näin ollen aamulla herätessä kaksoisleuka on kasvanut, sormukset eivät tuppaa mahtua ja kaiken kaikkiaan olo on plösö. PMS-oireet huomaa myös, kun aamupalaksi suunnitellussa ruisleivässä on keskellä pohjaa pieni homepiste, ja se saa miltei tirskahtamaan itkuun. Miksi? Miksi tässä pitää olla hometta? Onko muka reilua?
Ajattelin mennä katsomaan New Moonin huomenna tai ylihuomenna, mutta en tiedä uskallanko. Itkisin todennäköisesti ekaa kertaa teatterissa vuolaasti useamman kerran. Mutta jaa, ehkä sekin pitää kokea, kunhan muistan laittaa vedenkestävää ripsaria.

Ripsarista kukkaruukkuun... Eikäs, emmie kukista mitään tiedä, mutta meikeistä voin puhua lisääkin. Olen ehkä parisen kuukautta kuvaillut YouTubeen meikkivideoita. Yleensä nolostun, kun joku mainitsee niistä minulle. En oikein tiedä, miksi hävettää. Mietin kun multa kysyttiin harrastuksia johonkin jokin aika sitten, että voiko tähän kirjoittaa, että meikkivideoiden teko. No ei hemmetissä voi. Kauheeta turhastelua semmonen; meikeistä puhuu vaan bimbot, joilla ei oo tarpeeksi aivosoluja, joilla ne vois puhua jostain järkevästä. Asiaa ei auta se, että eräs tuttavani jaksaa käyttää naljailevaa äänensävyä asiasta mainitessaan "ai susta tulee nyt sit kuuluisa varmaan". Tai sitten oma nolosteluni saa minut kuulemaan ne kommentit naljailevina. Oli miten oli.
En usko kuuluisuuden tulevan kohdalleni tällä tavalla (niin, jotain muuta kautta, esimerkiksi 'ensimmäinen käytännössä terve nuori nainen joka kuoli sikainfluenssaan' tai 'kompastui omiin jalkoihinsa ja mursi kaikki luunsa' tms.), mutta mielelläni kyllä puuhailisin meikkien kanssa valmistuttuani. Voisin olla vaikka kansainvälisen kaupan markkinointipäällikkö kosmetiikkayrityksessä :)

Jos oon kirjoittanut seuraavan aiemminkin niin ... älä suotta lue x) Mutta siis olen miettinyt, että yläasteella olin työharjoittelussa kampaamolla, ja lukiossa kävin Yves Rocherin kauneuskeskuksessa. Tätä varten lähdin Savitaipaleen rajojen ulkopuolelle ja otin yhteyttä täysin tuntemattomaan ihmiseen, kun olisin voinut olla fiksu ja mennä lähikauppaan ja saada sitä kautta jalkani kesätyöovenväliin.
Naamani näytti maalipurkissa fiksatulta jo siinä vaiheessa, kun useat ikäiseni vielä opettelivat kumpi pää rajauskynästä tulee naamaan päin. Ok, taisi lipsahtaa iso liioittelu. Muut näyttivät nuorilta tytöiltä, mie siltä, että peili ja järki jäi kotiin. Äiti pakotti joskus pesemään naaman ennen kuin päästi kotoa pois. Vaaleansininen huulipuna olis vielä mennyt, mutta ne vahvat mustat rajaukset silmien ympärillä oli kuulemma pelottavia :D
Sitä tässä haen, että jossain vaiheessa olis voinut ehkä tajuta, että kielten opiskelu ei välttämättä ole mulle se luonnollisin vaihtoehto loppuelämän kannalta.