Postihommia

Toistan vielä täällä, vaikka juuri päivitin facebook-statukseni: Tänään leimasin ekat kirjeet Joulupukille. Kiljuin asiasta kovaan ääneen pomohenkilön läsnäollessa. Näin luon fiksua kuvaa itsestäni. Työkavereille sössötin hyvän aikaa, kun eräässä kirjeessa oli semmoisia kissatarroja, että kun katsoi vähän eri suunnasta, niin se kissa vaihtui erilaiseksi kissaksi. Yritän olla vinkaisematta ääneen ihastuksesta ihan jokaisen kissakortin kohdalla. Sisäisesti kuitenkin jokellan.

Kuvittelisin olevani koko postin oudoin lajittelija/leimaaja. Ensinnäkin jaksan joka päivä innostua siitä, kun saa liimata (osoitteenmuutos)tarroja. Tänään jouduin väärälle puolelle töihin ja tarrat jäi miulta liimaamatta, pöh! :D Myöskin koen intoa, kun saan leimasimen käsiini. Tunnen kai heti itseni tärkeäksi. Siinä missä tarrat saa mut tuntemaan itseni pikku lapseksi. :)
Lajittelupuolella jaksan vaahdota siitä, kuinka paljon kivempia Trendit ja Ellet ja Cosmopolitanit on heittää kuin TM:t, Mikrobitit ja Suomen kuvalehdet. Minä koen sisäisesti intoa jokaisen hyllytetyn naistenlehden kohdalla, koska tiedän, kuinka ihanalta tuntuu, kun se tilattu lehti löytyy postilaatikosta, ja luonnollisesti monta lehteä tekee monta ilahtunutta naista. Naistenlehdet on myös usein kiiltäväpintaisempia kuin miestenlehdet. Ja ihan yleisesti vaan nätimpiä. Varoittelin työkavereita, että älkää ihmetelkö, jos keskeneräinen naistenlehtipino katoaa nenän alta. Hymhym. :)

Aku Ankka päivinä jos satun olemaan kuudellatoista yksin, jätän Ankat viimeiseksi, sitten järjestän pinot aakkosjärjestykseen riviin pöydänreunalle, avaan ne kaikki valmiiksi, ja sitten heittelen hyllyihin.
Sanomalehtiä inhoan. Ne on ihan erityisen kuivia. Sen lisäksi, että ne pitää useimmiten jokainen taittaa erikseen ja silti ne ammottaa siellä hyllyssä sitten niin ettei sinne meinaa mahtua muuta.
Kädet tässä hommassa kyllä kuivuu. Voin nykyään tehdä kasvokuorinnan hieromalla sormenpäilläni kasvojani. Kynteni myös katoavat ikään kuin tuuleen. Tämän vuoksi yllätyin, kun olin viikon verran tekokynsillä, ja yksi lähti heti ekana päivänä ja loput pysyi koko viikon ihan kiltisti. Omat kynteni ehtivät myös hieman kasvaa siellä alla, niin että nyt on taas lehtipinoille jotain möyhittävää.

En tiedä meneekö tämä jo liialliseksi paljasteluksi, kun olen työsopimuksessa luvannut olla paljastelematta. Asioita. Vaatteet on pysyneet päällä oikein hyvin. En oikein tiedä missä raja kulkee, vai pitäisikö kaikesta mahdollisesta vaieta, mutta...

Olen yllättynyt siitä kuinka monta erilaista versiota Riihisärkänkadusta voi saada. Olen nähnyt jo ainakin miljoon erilaista kirjoitus- /ajatusvirhettä kyseisen kadun nimestä. Lempparini tähän mennessä on kuitenkin Ka15lakatu. Lollasin kun sen näin.

Vaihdoin pari viikkoa sitten lajittelusta leimaamisen puolelle (eli heittämästä pöytään, nää termit oppii kun ne elää). En ole ehkä koskaan tuntenut itseäni yhtä blondiksi. Unohdan jatkuvasti miten johonkin tiettyyn kirjeeseen piti suhtautua (eli mihin laatikkoon se tulee ja miksi). Kahden viikon jälkeen alkaa jo nolottaa kysellä, mutta se on vaan pakko nielasta, ettei mene postit väärään paikkaan.
Syiksi tähän erityistyhmyyteen ajattelin ehdottaa ensinnäkin sitä, kuinka paljon helpommin opin lukemalla, ja nyt kun ohjeet tulee aina suullisina, niin en saa niitä painettua mieleeni. Todennäköisempää kumminkin lienee se, että mun aivoni haluaisivat tietää, miksi jokin kirje menee minne ja miten sen seuraava käsittelijä siihen suhtautuu. Vähän niiku heittäessä jotkut jakajat haluaa Akunsa kirjehyllyyn, koska isommissa hyllyissä ne tuntuu hukkuvan muun postin joukkoon. Check. Akut pienten hyllyyn.
Nyt kaikki postit vaan katoaa auton perään ja lakkaa olemasta. Niiku mun maailmakäsityksessä.
Tai emt. Ehkä mä vaan oon haistellut liikaa kynsilakkaa.